lauantai 20. joulukuuta 2014

JOULUISTA, PIKKUHILJAA





Aiemmin harmittelin kadoksissa ollutta joulumieltä. Joulu on jo kolmen yön päässä, mutta onneksi sitä tunnelmaakin on alkanut pikkuhiljaa hiipiä jo tänne meillekin. Tänään haettiin ihka-aito kuusi ja kukkasia koristamaan pöytäämme. Muutamia joulukoristeitakin on tullut ripoteltua kotiimme. Tässä koostetta meidän orastavasta joulutunnelmasta. 




Mieheni on jo pariinkin kertaan todennut, että joulussa mukavan tuoksun tuo hyasintti. Aloinkin miettimään, ettei meillä ole sellaista ainakaan parina viime jouluna tainnut ollakaan. Asia piti siis korjata. Kolme valkoista hyasinttia availee hiljalleen kukkiaan ja odottaa vielä sammalta juurelleen. Mutta kauniita ovat, kuinka kummassa  ne onkin jääneet kauppaan aiemmin!

Tänään hain myös leikkokukkakimpun ruokapöydällemme. Kun ostaa kimpun kukkakaupasta, on se aivan muuta kuin tavanomaiset markettikimput, tämänkin keskelle on mahdollista laittaa myös kynttilä! 




Freesiat ovat kauniita, mutta tuoksuvatkin hyvälle! Punaiset tulppaanit ja valkoiset neilikat sopivat Ylimääräisten kukkien kanssa kimppu tulee säilymään myös joulupöytään, joten iloa tästä riittää pitkään. 







Tyynelän Tonttujen valloittava Niklas-tonttu pääsi poseeraamaan kimpun viereen. Hän on lahja vanhemmiltani ja on kotoisin Rannikko-Pohjanmaan omasta tonttulasta. Siellä jokainen käsityönä tehty tonttu on oma yksilönsä ja jokaisella on oma nimensäkin. 




Myös keittiön työtasolla on piristämässä kaksi pikkutonttua. Nämä kaverukset kuuluvat Mailegin tuoteperheeseen, josta löytyy erikokoista ja näköistä pehmoa niin pienten kuin isompienkin iloksi. 

Joulupöytäämme koristavat lisäksi ruukkuun rakentelemani adventtikynttelikkö, ystävältä saatu kaunis jouluasetelma sekä jouluruusu, jonka nappasin ruokaostoksilla matkaan. Jouluruusua minulla ei koskaan ennen ole ollutkaan, joten saapa nähdä tuleeko tällainen meille muinakin jouluina. 




Huomasitko pöydällä olevat pitsiliinat? Ne tilasin ystäväni äidiltä syksyllä. Jokaisessa liinassa on sama kielokuvio. Pienemmät on tarkoitettu lasin alle, mutta sopivat mielestäni mukavasti myös tällaiseksi kaitaliinaksi. 





Adventtikynttelikön lisäksi tänä vuonna meillä on ollut myös Brosten kalenterikynttilä (tosin muutaman päivän viive näkyy olevan). Se sopii Porvoosta ostamaani taalainmaan hevoskynttilänjalkaan kivasti. 




Tauluhyllyllä olohuneessa on isäni tädin tekemä ristipitsotyö. Sen usko, toivo ja rakkaus -symboli on muistoa kotikaupungistani Pietarsaaresta, jossa nuo valot kuuluvat jouluperinteeseen niin kodeissa kuin kaupungillakin. 




Jouluvaloja ripustelin jo jokin aika sitten ikkunoihin. Olohuoneemme ikkunaan haluan laittaa tämän suuren paperitähden. Tänä vuonna hankitut pallovalot koristava takkamme päällä ja valuvat maljakosta rennosti. 




Täällä meinaa pöpöt iskeä kylään näin joulun alla, mutta sen ei anneta latistaa tunnelmaa. 

Oikein ihanaa viikonloppua teille kaikille! 
Pois joulustressi ja hulina ja tilalle rentoa nautiskelua! 

4 kommenttia:

  1. Kauniita joulujuttuja olet laitellut. Meilläkin on tuo samainen tähti ikkunassa, makkarissa, kun tyttären ikkunaan oli liian iso ja pallovalot laitoin keittiöön jo kesän lopulla. Hyasintti minullakin on vielä vaiheessa ja koska sain sen lahjaksi, saan vain arvuutella sen väriä veilä. Toivon vaan, ettei se ala liikaa tuoksumaan, sillä kun allergiaperheessä eletään, se saa kyllä äkkilähdöt. Harmi, kun se olisi niin nätti. Mukavaa joulunalusaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Nuo paperitähdet ovat kyllä mukavia ja sopivat koko talveksi ikkunaan. Haju tuossa hyasintissa mietitytti itseäkin alkuun (oliskohan siksi jäänyt edellisinä jouluina ostamatta), mutta nämä omat tuoksuvat aika miedosti. Odotin enemmänkin tuoksua, mutta hyvä näin, koska en pidä mistään kovin voimakkaista tuoksuista. Oikein mukavaa joulun aikaa myös sinulle!

      Poista
  2. Niin kaunista kaikki. Suloista sunnuntaita. <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!