maanantai 2. maaliskuuta 2015

KOIRAUIMALASSA




Kesäisin meidän vesipeto, Mimmi, nauttii uimisesta. Tai ei ehkä niinkään itse uimisesta, vaan leluista, joita saa vedestä hakea. Näin talvellakin se onnistuu koirauimaloissa. Mekin naapurin kanssa kävimme kokeilemassa Tampereen koirauinnissa. Itse en edes tiennyt, että Pirkanmaaltakin tällainen löytyy, mutta hauska idea ja toimiva jos koira tykkää vesileikeistä.




Tämä uimala sijaitsee Nokian ja Tampereen rajalla lämmitetyssä teollisuushallissa, jossa on lisäksi trimmaamo-, hieroja- ja kiropraktikkopalvelut sekä pieni myymälä. Allas on reilun kokoinen, joten siinä meidän kolmen koiran kopla mahtui hyvin polskimaan. Varsinkin kun yksi osallistuja suuresta egostaan huolimatta arkaili ja lähinnä kierteli allasta seuraillen toisten lelun hakua vedestä. 




Jokusen kerran saimme joko houkuteltua tai nostettua myös Iitan veteen. Ekalla kerralla räpiköinti oli enemmänkin pelonsekaista, mutta tällä toisella kertaa jo hieman innostuneempaa ja rohkeampaa. Ei kuietnkaan niin rohkeaa, että uidessa olisi uskaltanut avata suutansa ja napata lelua mukaan. Mutta pääasia, että hauskaa riitti altaan ulkopuolella.




Mimmille puolen tunnin allasaika ei tahtonut millään riittää, mutta onpahan hyvä syy viedä koirat vielä uudestaan uimaan. Kesällä sitten taas luonnonvesiin, jossa Iitakin kahlailee enemmän. Olisikin hauska tietää, millaisia on muut koirauimalat Etelä-Suomen alueella. Jos tiedät niistä jotain, niin vinkkaa ihmeessä! On kiva tarjota uusia kokemuksia niin itselle kuin näille karvakuonoillekin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!