Näytetään tekstit, joissa on tunniste taulut ja peilit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taulut ja peilit. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. joulukuuta 2016

VALMISTAUTUMISTA JOULUUN




Tänä vuonna kotiimme tuo joulua erilaiset laserleikatut koristeet. Kurikkalan pariskunta Kokkolasta perusti keväällä kaiverrusalan yrityksen, jossa erilaisten kilpien ja kylttien ohessa syntyy myös ihania yksityiskohtia sisustukseen. Tässä maistiaisia näistä Omman-sisustustuotteista teillekin. Ja täältä pääset tutustumaan Kurikkalan kaiverrukseen.

Itse tykästyin heti Kurikkalan kaiverruksen sekä Ommanin tuotevalikoimaan, joka on laaja - ideoissa vain taivas on rajana! Heti pitikin alkaa suunnittelemaan, mitä kaikkea voisi teettää vaikka lahjaksi. 


Tuotteiden materiaalina käytetään muoveja, pahveja sekä metalleja ja koneilla onnistuu lisäksi puun, nahan, kankaiden tai vaikkapa lasin työstäminen. Tähän lisättynä upeat ideat, on paketti valmis! En nimittäin ole upeampia käyntikortteja vielä nähnytkään, kuin mitä Kurikkalan kaiverruksella, klikkaapa ihastelemaan niitä tänne!



Suosittelen lämpimästi tutustumaan yritykseen ja sen monipuolisiin ideoihin. Näiden omien ihanuuksien myötä toivotan mukavaa joulun aikaa jokaiselle sinne ruutujen toiselle puolelle! <3


lauantai 10. syyskuuta 2016

HABITARE 2016


Blogi on jäänyt kesäisiin tunnelmiin, vaikka täytyy myöntää että syksyhän nyt on! Onneksi aurinko kuitenkin vielä lämmittää kivasti! Varma syksyn merkki on Helsingissä järjestettävät Habitare-messut, joissa tuli piipahdettua. Sisustamisen osasto olisi voinut olla minun makuun suurempi, mutta paljon mukavaa nähtävää löytyi. Eli jos viikonlopuksi ei ole tekemistä niin sinne mars! :) Tässä maistiaisia kännykkäkuvien myötä. 


Wieniläistuoleja, minun pidempään pohtimani vaihtoehto keittiön tuoleiksi, löytyi monestakin paikkaa messuja. Niitä oli ruokailuryhmässä, työtuolina tai yksittäisenä sisustuselementtinä. Tässä ryhmässä tuolit ovatkin juuri niinkuin niitä itselleni olen pohdiskellut, yhdistettynä rouheampaan pöytään. Toimii!

Meille ehdottomasti lempparipaikka messuilta löytyi Garage Garage -osastolta. Hienoja esineitä ja asetelmia, paljon yksityiskohtia ihasteltavaksi ja kaiken kaikkiaan upea kokonaisuus, josta tarttui paljon ideoita mukaan. Olisi tarttunut varmasti tuotteitakin, mutta hintalaput olivat aikamoisia.. Messuilla oli oma osastonsa myös antiikille ja vintagelle, josta löytyi monen moista katseltavaa menneestä. 


Messuilta mieleen jäi parhaiten puu ja maanläheisyys. Myös hauskoja oivalluksia ja hyviä keksintöjä löytyi paljon. Reissun kruunasi tietenkin hyvä seura ja todella maukas intialainen ruoka! Jos paikan päällä käyt, niin suosittelen kokeilemaan Messuaukion Wok & Currya, jossa palvelukin oli oikein hyvää :)

Mukavaa viikonloppua ja hyviä messuja!


lauantai 5. syyskuuta 2015

NÄKÖTESTITAULU


Bongasin Diagnoosi: Sisustusmania -blogista mahtavia kylttejä, joista yksi erityisesti kolahti. 
Olen koulutukseltani optikko ja näkötestitaulu on enemmän kuin osuva lisä sisustukseemme!

Yksi testitaulu meiltä löytyy wc:n seinältä. Se ei ole mikään testitauluksi tehty vaan on keittiöpyyhe, jonka ostin tuliaisena Viron reissulta pari vuotta sitten. Mutta haaveissa on ollut vanha testitaulu ja nyt sain sellaisenkin! Kyseessä on kuitenkin mukaelma, ei aidosti vanha. Mutta täydestä menee! Meillä taulu löysi paikkansa portaikon pieneltä hyllyltä. Siinä se on nähtävillä mennen tullen. Kokeilin taulua myös työhuoneemme tasolle käytettynä ostetun maapallon viereen. Hyvin nekin sopivat yksiin!



Diagnoosi: Sisustusmania avasi juuri sivuilleen Pienen kylttikaupan, jossa kannattaa käydä visiitillä! Sieltä löytyy muitakin kuin tämä testitaulu ja mukavana lisänä myös palvelu pelaa erittäin hyvin! Kyltti saapui nopeasti perille, joten ostosta ei tarvitse kauaa odottaa!


maanantai 17. elokuuta 2015

PIIPAHDUS ASUNTOMESSUILLA


Lämpimät säät ovat vieneet ulos ja pois koneelta. 
Mutta nyt viimein ovat kuvat asuntomessuilta koneella ja ne pääsevät ilahduttamaan teitäkin! 



Mietin aika pitkään, lähteäkö asuntomessuille tänä vuonna vai ei. Messut meinasivat jäädä käymättä, mutta koska vanhempani saamat ilmaisliput meinasi jäädä käyttämättä, tarjoutui meille mahdollisuus messuvierailuun. Teimme siis viime hetken piipahduksen messuille ja se kannatti! Tiedossa ei ole esittelyä kohde kohteelta vaan inspiraatio- ja tunnelmakuvia.

Tänä vuonna asuntomessut pidettiin Vantaan Kivistössä ja ne loppuivat sunnuntaina. Ne, jotka pohtivat menoa kauemmin kuin me, joutuvat odottamaan siis ensi vuoteen ja matkaamaan silloin Seinäjoelle. Mutta tässä muisteltavaa menneestä ja toiveita tulevasta. Selailimme messuluetteloita ja niiden perusteella päätimme, mitkä kohteet meitä kiinnostavat. Emme siis lähteneet koluamaan joka kohdetta läpi, koska kohdalle osui vihdoinkin näitä kesän lämpimiä päiviä ja lämpötila taloissa oli sen mukainen! 

Ensimmäisten kuvien Honka Savukvartsi oli mielenkiintoinen kokonaisuus. Talo on rakennettu ekologiseksi rakennettu käyttämällä vähäpäästöisiä, kierrätettäviä sekä mahdollisimman luonnollisia ja helposti huollettavia materiaaleja. Kohde ansaitsee siksi erityismaininnan näiden muiden fiilistelykuvien keskellä! Sisustus Savukvartsissa on selkeä ja rento. Puun sävyä on joka tilassa ja ensimmäistä kertaa minun makuuni kaunista tässä määrässä. Tosin omaan kotiin ottaisin sitä silti vain tehosteeksi.



Kun messut järjestetään meille skandinaavisen maun kansalaisille, on messukohteiden sisustus arvatenkin usein pelkistetty ja minimalisminenkin. Onneksi mukana oli myös piristävää vaihtelua, rosoisuutta ja maalaistyyliäkin. Hillittyjen värien rinnalla oli käytetty myös rohkeasti värejä. Eli varmasti joka makuun löytyi omat lempparit.







































Tehdastyyli, industrial, on jo pidempään miellyttänyt omaa silmää. Se taitaa olla tällä hetkellä näkyvyydestä päätellen trendi, mutta messuilla sitä ei suuremmin näkynyt. Kivan industria-tyylisen hyllyn tosin bongasin yhdestä kohteesta.







































Jo pidempään betoninen pinta on ollut minun mieleen. Aiemmin olen jo miettinyt, että työtaso tai seuraava laatoitettava alue voisikin olla betonia. Messuilla käynti vain vahvisti tämän, betoni näyttää hyvältä eri pinnoilla, varsinkin portaissa. Laatoissakin näkyi aika paljon betonisen tapaista pintaa, eikä hassummalta sekään näyttänyt. Omassakin kylppärissä taustaseinä on kivilaattaa ja se on ollut toimiva valinta tuomaan erilaista ilmettä valkoisten laattojen rinnalle.


Ensimmäistä kertaa pääsin kosketuksiin myös nestemäisen tapetin kanssa. Se näytti ihan hyvältä, mutta ei selvästikään ollut joka paikassa kestänyt messuvierailijoiden kosketusta. Hieman myös mietitytti, kuinka paljon pinta mahtaa kerätä pölyä. Samaa pohdin myös kun huomasin yhden makuuhuoneessa kokolattiamaton. Sattuuko sinulla olemaan kokemuksia, ehkä hyviä sellaisia, levitettävästä tapettipinnasta tai kokolattiamatosta?

Makuuhuoneet yleensä noudattivat samantapaista kaavaa niissä kohteissa ainakin, joissa me vierailimme. Tyyliltään simppeliä, mutta paljon tekstiilejä. Mieleeni on jäänyt yhdeltä sisustusarkkitehti Marianne Sundellin luennolta kommentti, jossa hän kehotti raivaamaan kaikki ylimääräinen huoneilman heikentäjä pois makuuhuoneesta. Tämä päti siis näihin niin mukavalta näyttäviin tyynyrykelmiinkin, joilla ei muuta tehtävää kuin näyttää houkuttavalta.






Messuilla pääsin ihastelemaan yhtä pitkäaikaista haavetta, nimittäin walk-in-closetia. Jos jonain päivänä neliöt antavat myöden, on meilläkin oma pukeutumis-/vaatehuone! Pysyisiköhän sellaisen kanssa vaatepinot kurissa? Tai ainakin pois näkyvämmiltä paikoilta? :)







































Vaikka monessa kohteessa keittiö oli totuttua pelkistettyä tyyliä, oli mukana myös muutama yllätyksellisempikin ratkaisu. Kierrätyspuinen työtaso oli upea, tosin minun makuuni liian punertava. Koiratkin oli huomioitu saarekkeen päätyyn kiinteäksi tehdyllä ruokapaikalla, mutta itse en tällaista ratkaisua omille koirilleni tekisi. Säilytystilaa keittiössä on yleensä liian vähän kuin paljon, joten tämänkin tilan ottaisin siihen tarkoitukseen. Mutta hauska idea sinänsä!

Yllättävän paljon näkyi valkoisia keittiön tasoja. Se joku vuosi sitten tuli suureksikin hitiksi ja mekin sellaiseen päädyimme omia kalusteita valittaessa. Parin vuoden kokemuksen jälkeen voin sanoa, etten uudelleen valitsisi kiiltävää valkoista, jos ei sitten ole kovinkin innokas siivooja. Vaikka minäkin heilun rätin kanssa tiuhaan, aiheuttaa täysin valkoinen pinta enemmän harmia kuin iloa - siinä näkyy kaikki mahdollinen! Sama toki on muissakin valkoisissa pinnoissa, niin kauniita kuin ovatkin!





Näillä messuilla meidän kiertämien kohteiden erikoisuudet olivat esimerkiksi sisällä, keittiön yläpuolella oleva ranskalainen parveke. Sinänsä mukava idea tyhjän seinätilan hyödyntämiseen korkeassa huonekorkeudessa. Toinen erikoisuus oli upotettu allasmainen olohuonetila. Se ehkä ajatuksena on ollut eksoottinen ja muista erottuva, mutta vaikutti tilana kuitenkin epäkäytännölliseltä ja lisäksi irralliselta muuhun sisustukseen verrattuna. Vielä kolmas yllätys oli kaiteet, jotka useammassa kohteessa oli yksinkertaista metallia. Näky muistutti kuitenkin erehdyttävästi kerrostalon rappukäytävää tai jonkin julkisen tilan portaikkoa. Makuja on toki monia enkä minä ole sieltä nopeimmasta päästä sulattamaan uusia ratkaisuja :)


Pihat sopivat kaupunkiasujalle, koska jokainen vaikutti helppohoitoiselta. Tasaisen nurmialueen lisäksi oli tietenkin hulppeita terasseja, erilaisia kiveyksiä sekä istutusalueita. Siisti ja selkeä piha viehättää kyllä minua!







































Yksi kieltämättä mielenkiintoisimmista kohteista oli alueelle tuotu historiallinen Lokki DC-3 -lentokone! Kyseessä on pala mennyttä, tämä kone on ollut mukana mm. Normandian maihinnousussa.



Tällaiset messuterveiset minun silmin ja kameroin! Seuraavaksi olisikin sitten Habitare-messut! Niillä en aiemmin ole ollutkaan, joten ehkäpä tänä vuonna pistäydyn niilläkin :)