maanantai 29. kesäkuuta 2015

MISTÄ TUOLIT KEITTIÖÖN?


Haaveilujeni kohteet, wieniläistuolit. Kuva napattu Pinterestistä.


Kirjoitin syksyllä tuolista, tuolien tuolista, jonkalaisia meillekin haluaisin. Mielessäni olen monta kertaa nähnyt mustaksi, tai ehkä valkoiseksi, maalatut wieniläistuolit vaalean patinoituneen pöydän ympärillä. Wieniläistuoleilla on monta nimitystä ja joku voi tuntea ne paremmin Ton- tai Thonet-tuoleina

Enpä silloin vielä tiennyt, että kyseessä on niinkin voimakkaasti nouseva trendi, että nyt tuolia markkinoidaankin haluttuna kapistuksena koteihin. Silloin syksyllä jo tuolia näkyi sisustuslehdissä, mutta melkeinpä sanoisin, että nyt vielä enemmän. 




Tämän kaltaiset näkymät on mielessäni ollut pitkään. Kuvat Pinterestistä

Tässä kuussa Kodin Kuvalehden artikkelissakin kehotettiin etsimään nyt juuri näitä tuoleja, mutta myös pinnatuoleja ja tuoli 66:a, joka on tuttu mm. päiväkodeista. Nämä kolme tuolia ovat tällä hetkellä ammattisisustajienkin suosiossaa ja siksi kuumaa tavaraa kirppareilla. 

Minä kun luulin etsiskelevän vähän vähemmän trendikästä ja suosittua... eipä siis ihme, ettei etsintäni ole tuottanut tulostakaan! En yleensä halua kulkea trendien mukana, mutta tämän wieniläistuolin kohdalla tilanne on keikahtanut ehkäpä pienen pakkomielteen puolelle, ja siksi etsintä jatkuu :)

Löytyykö sinun kodistasi joku näistä tuoleista? Tai kenties joku vastaava helmi?



Näistä tuoleista kotiuttaisin meille mielelläni minkä vain! Kuvat Pinterestistä.




lauantai 27. kesäkuuta 2015

KESÄKAHVILAN TERASSILLA




Tästä reissusta onkin jo aikaa hetkinen, mutta kelien puolesta se olisi voinut olla vaikka tänään. Eli piipahdimme ystävän kanssa Tampereella Uittotunnelin kahvilassa Näsijärven rannalla. Tässä koostetta siltä reissulta kännykkäkameran kuvin. 



Päivä oli tälle kesälle tyypillinen, eli ei lämmin eikä kylmäkään. Aurinko pilkahti vähän pilviverhon takaa, mutta ei onneksi sattunut satamaan. Olimme nimittäin kaksipyöräisellä liikkeellä ja se olikin minun eka kerta tälle vuodella prätkän kyydissä! 



Kahvio on pieni, mutta viihtyisä. Kun kerta on kesä, niin silloin kahvitellaan ulkosalla ja niin mekin tehtiin. Terassilta olikin ihana näkymä järvelle. Koivut ja järvenranta ovat aina mukavaa katseltavaa. Ja hauskaa oli seurata vesijettien kruisailua rannan tuntumassa. Vauhdin hurmaan kun oli itsekin taas päässyt, niin tekee itseasiassa mieli kokeilla itsekin sellaista! 






































Näin jälkeenpäin ajateltuna, olisihan sitä pitänyt se itse uittotunnelikin katsastaa. Se on jäänyt näkemättä, mutta siinä onkin hyvä syy suunnata toisille lettukahveille järven rannalle! 


maanantai 22. kesäkuuta 2015

KÄSITYÖLÄISEN APURINA







































Pääsin avustamaan toista bloggaajaa kuvauksissa. Harmaa villatakki -blogin (klik) Käsityöläinen on nimensä mukaan taitava käsistään ja kädessä pysyvät niin virkkuukoukut kuin puikotkin. Kaikenmoisia luomuksia on syntynyt ja minultakin löytyy muutama villasukkapari ja amigurumi Käsityöläisen tekemänä.

Tällä kertaa Käsityöläisen puikoista on syntynyt upea sininen huivi, jota lähdimme kuvailemaan Tampereen Arboretumiin. Ilta oli viileä ja tuulinen, mutta Käsityöläinen kuvattavana tarkeni ja sää sai oman tunnelman luotua myös kuviin. Arboretum itsessään on mahtava paikka kuville ja mekin löysimme hienoja paikkoja huivin kuvauksiin. Ja tällaiselle aloittelevalle valokuvausharrastelijalle tällaiset tilanteet ovat onnen omiaan taitoja kartuttamaan!

Nämä kuvat on kuvattu kahdella kameralla, minun Samsung NX1000 ja Käsityöläisen Canonilla. Kameroilla oli paljonkin eroa ja niin siinä kävi, että nyt minä etsiskelen päivitystä omalleni... eihän tuota Samua voi digipokkaria kummemmaksi sanoa! Ja ajatuskin siitä, ettei kuvankäsittelyyn menisi enää samaa aikaa kuin nyt, houkuttaa! Joudun nimittäin hieman fiksailla kuvia, rajailun lisäksi, koska ilman sitä ne olisivat mm. liian tummia omaan makuun.



Käsityöläistä on kädentaitojen lisäksi kiittäminen siitä, että minusta tuli bloggaaja. Vaikka asia pyöri mielessäni pitkään, vasta juttuokio Käsityöläisen kanssa vakuutti minut asiasta ja uskaltauduin hyppäämään itselle aika tuntemattomaan maailmaan. Sain lisäksi hyvät avut alkuun ja tällä tiellä ollaan oltu nyt tämä reilu vuosi :)




Huivi on upea, kuvaustuokio oli koleasta säästä huolimatta antoisa ja seura hyvää!
Kiitokset siis Käsityöläiselle ja hyvää alkanutta viikkoa kaikille!


lauantai 20. kesäkuuta 2015

HYVÄÄ JUHANNUSTA!




Auringonpaistetta sadepilvien lomasta, villasukat lämmittämässä jalkoja ja syreenin tuoksua maljakossa. Niistä, hyvästä ruuasta ja mukavasta seurasta on tämä juhannus tehty. Vaikka on keskikesän juhla niin tuntuu, että tässä vasta odotellaan kesän alkamista. Ehkäpä se vielä tuleekin, toivotaan ainakin!

Mökkeily, puulämmitteisessä saunassa nautitut löylyt ja hyvä ruoka ovat olleet meidän tyypillisiä juhannusperinteitä. Se paljon puhuttanut sää on siihen toki syynä ettei mökkeilemään lähdetty, mutta yllättävän vähän se harmittaa täällä. Tuntuu ihan hyvältä rikkoa välillä omia perinteitä ja löytää ehkä niitä uusiakin tapoja juhannuksesta nauttimiseen.







































Maljakkoon löytyi markettipionikimpun lisäksi jotain myös luonnosta. Syreenin oksaa ja koiranputkea sekä muutama lupiini. Ei ihan sitä juhannustaikaan tarvittavaa seitsemää sorttia, mutta nämä riittävät hyvin meidän pöytää koristamaan :)

Mukavaa juhannusviikonloppua ja rentoa mieltä!


maanantai 15. kesäkuuta 2015

AND THE WINNER IS...







































Lahjakorttiarvonta päättyi eilen ja nyt on aika julkistaa voittaja. Tässä arvonnassa palkintona oli  siis lahjakortti Lempäälän Sääksärvellä sijaitsevaan Old'n Goldeniin. Sieltä voi tehdä monenmoista löytöä ja itse toin sieltä kotiin upean 3-vanaisen orkidean. En ole ollut kovin taitava pitämään orkideoita hengissä niiden kukinnan jälkeen, joten toivon, että tämän kanssa on onnea ja taitoa enemmän! Voittajalla kuitenkin valinnanvaraa riittää mihin lahjakortin käyttää!




Mutta sitten siihen jännään osaan! Voittaja löytyi netin random.org-palvelun avulla, joka arpoi voittajaksi numeron 4. 
Aloitin laskennan blogin puolelta, niinpä numero osui nimimerkille Nella!

Hurjasti onnea voittajalle, suuret kiitokset kaikille osallistujille ja mukavaa alkanutta juhannusviikkoa!


lauantai 13. kesäkuuta 2015

AVOKADOJÄÄTELÖKAKKU + ARVONTAMUISTUTUS!







































Nappasin reseptin herkullisen raikkaaseen kakkuun Hellapoliisilta (klik). Häneltä löytyy jos jonkinmoisia makoisia ohjeita ja tätä päätin testata tällä kertaa. Avokadoa olen käyttänyt tähän mennessä lähinnä salaateissa, mutta nyt kokeilen sitä makeaan leipomukseen.

Tämä kakku tuli tehtyä vähän ronskimmalla kädellä. Keksit olisi esimerkiksi voinut murskata vielä pienemmäksi ja tasaisemmaksi. Mutta koska tein kakun meille omaksi iloksi ja viikonloppuherkuksi, oli otteetkin vähän rennommat :) Juhlapöytään tyyli olisi vähän sliipatumpi.

Kakku on todella herkullinen, vaikka aivan jäätelöksi en itse sitä sanoisikaan. Mutta nimestä viis, raikasta ja kesäistä kakku ainakin on! Itse puolitin ohjeen, koska herkuttelijoita meillä on vähän. Mutta tämä kakku toimii varmasti niin kesän juhlassa kuin kesäisenä jälkiruokanakin.




Ja sitten muistutusta!

Vielä huominen on aikaa osallistua arvontaan (klik), jossa voi voittaa lahjakortin Old'n Goldeniin (klik). Lahjakortin arvo on 30€ ja sillä voi lunastaa itselleen sisustusmyymälästä kaikenlaista ihanaa, kukkakaupan tarjontaa tai hyödyntää verhoomon puolella. Vaihtoehtoja siis riittää, joten nyt kaikki osallistumaan! Voittajan julkaisen maanantain aikana. 

Arpaonnea kaikille ja makoisaa viikonloppua!


tiistai 9. kesäkuuta 2015

METSÄISIÄ MAKUJA KUUSENKERKÄSTÄ




Facebookin puolella jo vähän vihjailin, että keittiössämme tuoksahtaa metsäiset tuoksut. Tuoksu ei tullut nokkosesta, vaikka sitäkin on tehnyt mieli kokeilla, vaan kuusenkerkistä! Niistä keittelin kattilassa ihka ensimmäistä kertaa siirappia ja hilloa.




Minulle kuusenkerkkä elintarvikkeissa oli uusi juttu, mutta viime vuonna sain kyläillessä maistaa kuusenkerkäsiirappia. Siitä asti mielessä on ollut kokeilla tehdä sitä itsekin. Kuusenkerkästä, eli oksan päähän kasvavasta vaalean vihreästä vuosikasvaimesta, opiskellessa huomasin että kyseessä on oikea superfood!






































Kuusenkerkkäsiirappia voi käyttää tuomaan makeutta teehen tai se maistuu hyvin jäätelön, lettujen tai jogurtin kanssa. Hillon keittämisestä ylijäänyttä lientä voi sekoittaa kivennäisveteen ja nauttia raikkaana kesäjuomana. Kuusenkerkkä sopii sellaisenaan salaatteihin ja säilyttää silloin vielä parhaiten vitamiininsa. Varmasti muitakin tapoja löytyy, mutta näillä pääsee jo pitkälle! 

Kuusenkerkkiä ei kuitenkaan mennä napsimaan mistä sattuu niitä löytämään. Niiden kerääminen on luvanvaraista, koska niillä on vaikutusta puuston kasvuun. Siksipä etsin käsiini paikallisen metsänomistajan. Metsä-Tappuran sahan (klik) Mikolta sain luvan kuusenkerkkien keräämiseen ja kartan perille. Näppärää! Eli ei muuta kuin tuumasta toimeen!





Valmiin siirapin pullotin, osan näihin pieniin lasipulloihin, ja hilloille löytyi sopivia lasipurkkeja.
Tässä on samalla vaikka sopiva tuliainen eikä ainakaan mikään tusinalahja!







































Kannattaa kokeilla!


sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

ARVONTA ALKAKOON!




Blogin ensimmäinen vuosi tuli täyteen viikko sitten ja siitä innostuneena päätin järjestää tänne blogiin arvonnan. Arpavoittona on kolmenkymmenen euron lahjakortti Old'n Goldeniin (klik), eli Lempäälän Sääksjärvellä sijaitsevaan sisustus- ja kukkakauppaan sekä kirppikseen. Paikka on tullut esiteltyä täällä blogissakin ja näihin aiempiin teksteihin pääset tutustumaan täältä ja täältä



Old'n Goldenin lahjakortilla voit saada itsellesi kaikenlaista mukavaa joko sisustusputiikin normaalihintaisista tuotteista tai vaikkapa sidotun kimpun sesongin mukaan vaihtuvista kukista. Mahdollista on hyödyntää arpavoitto myös kirppispöytään, joten valinnanvaraa voittajalla riittää!






































Mukaan arvontaan pääset jättämällä kommentin tämän tekstin loppuun tai blogin Facebook-sivuilla. Yksi lisäarpa on tarjolla lukijaksi liittymällä tai tykkäämällä blogista Facebookissa ja toinen lisäarpa tulee niille, jotka jakavat arvontaa eteenpäin esimerkiksi Facebookissa. Ilmoitathan kommentissasi kuinka monella arvalla olet mukana ja anonyymeiltä myös sähköpostiosoite mukaan!

Arvonta suoritetaan sunnuntaina, 14.6. Onnea kaikille arvontaan ja mukavaa sunnuntai-iltaa!


keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

UUSI BLOGIYHTEISÖ, BLOGIT.FI


Blogeja on mahdollista seurata sosiaalisen median lisäksi myös eri yhteisöjen kautta. Eikä ole kauaakaan kun Yours, S liittyi Blogipolkuun. Nyt on seuraavan yhteisön vuoro, nimittäin uuden Blogit.fin (klik). Eli jos tämä yheisö on sinulle se mukavin tapa seurata blogiani, klikkaahan itsesi seuraajaksi!


maanantai 1. kesäkuuta 2015

KESÄKUUN ENSIMMÄINEN


Kuva Pinterestin ihmeellisestä maailmasta.







































Tämä kesän ensimmäinen kuukausi ei alkanut järin lämpimästi. Sadetta, viimaa ja melkein myrskyä. Mutta eipä ole ensimmäinen vuosi kun alkukesä on kolea. Toivotaan vain, että loppua kohden säät vain paranisi!

Tulossa on kuitenkin jotain mieliä lämmittävää. Viikonlopun juhlatunnelma on jäänyt vähän päälle ja sen seurauksena myös täällä blogissa tapahtuu. Mutta siitä lisää myöhemmin ;)

Lämpöä odotellessa toivottelen mukavaa alkanutta viikkoa!