maanantai 27. heinäkuuta 2015

HAASTE MINIMALISMI-PELIIN


Luin Go Lightly -blogista vieraskirjoituksen Minimalismipelistä ja sen ajatus nappasi mukaansa. Olen itsekin viime kuukausina järjestelmällisesti käynyt tavaroitamme läpi ja karsinut turhaa pois. Lopputulokseen voi olla vain tyytyväinen, järjestys pysyy yllä paremmin, etsimänsä löytää helpommin eikä yksinkertaisesti säilytä sellaista, mille ei ole mitään tarvetta. 

Mikä sitten on Minimalismipeli? Sen tarkoitus on helpottaa tavaraähkyä ja laittaa kodin epäjärjestys kuriin. Minimalismi-pelissä luovutaan päivämäärän mukaisesta määrästä tavaraa. Peli alkaa siis helposti, kun kuun ensimmäisenä luopuu yhdestä, toisena kahdesta ja jatkaa näin kunnes kuukausi on takana ja lähes 500 tavaraa (tarkalleen 406-496 kuukaudesta riippuen) on löytänyt uuden sijoituspaikan. 

Miltä kuulostaa? Aluksi varmasti moni miettii, löytyykö noin montaa turhaa tavaraa omasta kotoa. Mutta aika varmasti löytyy! Ainakin oma vaatekaappini keveni selvästi kun kylmästi luovuin vaatteista, joita en ole käyttänyt kertaakaan vuoden tai kahden aikana. Ja sitten ne kipot ja kupit keittiössä! Niitä ainakin meille oli siunaantunut enemmän kuin tarpeeksi, joten niitäkin pystyi karsimaan. 


Houkutteleva muutos, eikö? Kuva Pinterestistä.

Itselle tarpeettomasta ei suinkaan tarvitse vain luopua ja ylimääräinen raha on yleensä tervetullutta. Itselle tarpeetonta kannattaa myydä netissä tai kirppiksillä. Ja niitä, joita ei syystä tai toisesta myy, voi hyvillä mielin lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Voin lisäksi luvata, että järjestys kotona on sen luopumisen tuskan arvoista :)

Aloitin oman turhan tavaran perkaamisen kotonamme reilu vuosi sitten. Kun kaksi aikuista, joilla on omat kotinsa perustettuna, päättää lyödä hynttyyt yhteen, on tavaraakin sen mukaisesti. Kaikkea on vähintään se kaksi. Aluksi osaa tavaroista olemme säästelleet sillä tutulla ajatuksella "jos joskus tarvii". No, kaikkea ei vain tarvitse niin paljoa, että niitä kannattaa tuplamääriä varastoida, joten karsintaa pitää tehdä. Tai tietenkin voi hankkia tavaroille hulppea talo! Olen siis pelaillut omaa Minimalismi-peliäni, jota jatkan tasaisella tahdilla. Tuloksia on tullut, tavaraa on myyty, lahjoitettu ja viety kaatopaikalle. 

Liian tavaramäärän kanssa koti ei yksinkertaisesti pysynyt siistinä. Millekään tavaralle ei ollut omaa selvää paikkaansa ja siivoaminenkin tarkoitti tavaroiden sullomista komeroihin ja kaappeihin kunnes ne sieltä taas räjähtää ilmoille. Kaksin ja kahden koiran kanssa emme ole vielä nähneet tarpeelliseksi lisätä kodin neliöitäkään, joten siitäkin syystä päätös totaaliseen tavararemonttiin tuli tehtyä. Niin, eikä se ylimääräinen rahakaan haitannut :)

Tämäkin kuva Pinterestin syövereistä.

Nyt ajattelin haastaa sinut mukaan tavararemppaan ja tähän Minimalismi-peliin! Kuukausi vaihtuu pian, joten mitäs sanot jos elokuu olisikin siivouskuu? Vaikka kotisi ei pommin jäljiltä olisikaan, luultavasti jotain turhaa on tullut kaappeihin kerättyä. Varaslähtö tuskin tässä pelissä on kiellettyä, enkä usko että lopputuloksen suhteen on väärin aloittaa muunakaan päivänä kuin kuun ensimmäisenä. Peliin ja sen sääntöihin pääset tutustumaan tästä linkistä.

Tein aiemmin yhteistyöpostauksen Lempäälän kirpputoreista (klik). Jos siis asustelet täällä suunnalla, on siinä muutama esimerkki paikoista, joissa pääsee omasta turhasta tavarasta eroon. Mutta kirppiksiähän löytyy lähes joka paikkakunnalta ja aina toimiva Tori.fi on hyvä vaihtoehto sekin. Myös Fidan ja Uffin vaatekeräyslaatikot helpottavat tekstiilien osalta. Vaihtoehtoja siis riittää!

Näillä reippailla ajatuksilla alkaneeseen viikkoon!


torstai 23. heinäkuuta 2015

MATKAPÄIVÄKIRJA | JURMALA & RIGA ZOO




Oli oikeastaan onni, että päädyimme majoittumaan Riikaan eikä Jurmalaan niinkuin aluksi suunnittelimme. Jurmalan pitkät hiekkarannat houkuttelivat, mutta päädyimme edullisemman hinnan perässä toiseen vaihtoehtoon ja päätimme vierailla junalla Jurmalassa ainakin parina päivänä. 







Vaikka aurinko paistoi Jurmala-päivänä, ei sää ollut aivan niin lämmin että olisimme uimaan päätyneet. Parin tunnin lököily ja päikkärit rannalla toteutuivat ja se sai riittää. Ranta oli toden totta pitkä, mutta kapea. Sanoisinpa että Pärnun tai vaikka Yyterin rannat ovat hienommat ja näyttävämmät kuin nämä Jurmalan, mutta rantalomailu onnistui hyvin täälläkin. 


Myös Jurmalassa oli hienoja rakennuksia ja uusia oli valmisteilla.


Yleisiä vessoja oli, osa maksullisia ja osa ei. Ja jonoa kertyi :)

Puisto tarjosi mäntymetsää, näkötornin ja erilaisia aktviteetteja perheen nuorimmille.

Sinänsä Jurmala on pikkuinen paikka. Pääasiassa nähtävää turisteille on se pitkä ranta, yhden kadun verran ruokapaikkoja ja kauppoja sekä puisto näkötorneineen. Nämä kiersimme muutaman tunnin vierailumme aikana. Muilla kaduilla voi oikeastaan ihastella toinen toistaan komeampia huviloita.


Junalla matka taittui noin puolessa tunnissa. Matkustaminen oli halpaa, vain 1,40 € suunta!
Geisha, muiden suomalaisten tuotteiden lisäksi, oli hyvin edustettuna.


Se toinen Jurmala-päivä vaihtui eläinpuistopäiväksi. Mielenkiintoista on nähdä niitä eksoottisempiakin eläimiä, mutta toisaalta eläintarhat saavat aika ristiriitaisetkin tuntemukset. Eläimet eivät ole ehkä parhaimmissa oloissa, mutta toisaalta eläintarhat saattavat olla se keino säilyttää joitain lajeja. No, lähdimme sen uteliaisuuden kanssa matkaan ja kun ensimmäistä kertaa kirahvin näkee livenä niin onhan se komeaakin!


Monta suloista otusta eläintarhasta löytyi. Mangustien puuhastelua voisi katsella vaikka kuinka pitkään.
Vuohilapsia katsellessa aloin haluta meille sellaisiakin, vaikka pari pihalle laiduntamaan ;)


Tämä Galapagoksen kilppari ei pitänyt mitään kiirusta. Mutta mikäs kiire sitä on jos elinvuosiakin kertyy hyvinkin 150,
siinä ajassa ehtii kyllä kaikenmoista vähän leppoisamminkin!


Kuinkas meni noin niinkuin omasta mielestä? Kyltti ei valehdellut, alapuolella oli muutama alligaattori ja krokotiili,
joille pieni ihmisen alku olisi varmasti maistunut...



Joku näkee näissä ehkä kaukaisen sukulaisensa, mutta minä näen hassuja kädellisiä otuksia.
Tai ehkä raitahäntäinen kaveri tunnisti minut, koska loikkasi suoraan päin minua jalat levällään.
Halaamaanko pyrki, sitä en tiedä, koska lasi meidän välillä pelasti tilanteen. 

Tämäkö oli se belfie? :)







































Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä päättää matkapäiväkirja. Vaikka matkalla on mukavaa niin kotiin on aina ihana palata. Oma sänky, oma vessa... kyllä niitä vain arvostaa kun on hetken majaillut muualla.

Mukavaa ja toivottavasti lämmintä torstaita!


keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

MATKAPÄIVÄKIRJA | RIIKA




Teimme vajaan viikon matkan Riikaan ja Jurmalaan. Tässä on maistiaisia teillekin reissusta matkapokkarin ja kännykkäkameroiden kuvien myötä. Uutta järkkäriä en uskaltanut mukaan ottaa, vaikka jälkeenpäin ajatellen ei vaara sen häviämiseen vääriin käsiin tainnut olla. 

Piti muuten ihan harjoitella niin helpon nimen taivutusta kuin Riika. Monesti on tullut sanottua Riikassa  tai Riikan, vaikka nimi taipuu kuin siika. Sattui kuin Thaimaan kohdalla. Moni kun kuuluu matkustavan Thaimaaseen, vaikka oikeasti matkataan samoin kuin Ahvenanmaahan. Vai onkohan se Thaimaa kuin taivas? Vaikea tämä kieli, mutta se kieliopista! :)


Riiassa sattui olemaan juuri jokin tapahtuma, joka kokosi kansallispukukansaa laulamaan ja tanssimaan. 
Kojuja oli paljon ja niissä kaikenlaista katseltavaa niin meille turisteille kuin paikallisillekin. 



Riika valikoitui matkakohteeksi edullisen hintansa vuoksi ja siksi ettemme olleet siellä käyneet. Toiveissa oli myös lämpimämpiä säitä kuin täällä koto-Suomessa, vaikkei tuota kauemmaksi suunnattukaan. Lensimme molemmat alle tunnin kestäneet lennot AirBalticilla. Mennessä kone oli pieni potkurikone ja sen laskeutuminen oli aikamoista keikkumista, vaikka sää olikin hyvä. Kentälle pääsimme kuitenkin ehjinä ja paluulento olikin sitten kokoa suuremmalla koneella, jolla meno oli tasaisempaa ja myös matka-aika lyhyempi.


Puistot Riiassa ovat upeita! Kukkaistutukset ja joki kiemurtelemassa puiston keskellä tekevät tehtävänsä,
niitä on pakko ainakin hetkeksi jäädä ihailemaan!


Riiassa riittää nähtävää ja koettavaa. Muutaman päivän oleilu kaupungissa ja päivä Jurmalassa olivat meille kattava paketti eikä jäänyt tunnetta, että jotain oleellista olisi jäänyt näkemättä. Aika tehokkaasti kolusimme kaupunkia läpi niin kävellen kuin julkisilla liikkuen. Välillä kohosimme kattojen yllekin ihastelemaan maisemia.

Rautatiesilta, jota pitkin mekin matkasimme kohti Jurmalaa.

Säät onneksi suosivat, vaikkei hellelukemiin päästy Latviassakaan. Aurinkoa kuitenkin riitti ja vain viimeisenä päivänä jouduimme odotella pariinkin otteeseen sateen lakkaamista. Se ei meitä haitannut, koska viimeinen päivä oli varattu oleiluun ja haahuiluun kaupungilla, myös viime hetken osteluun. Saimme siis sateen ajan vain olla ja nautiskella kahvilan antimia.

Kävelyllä Zeppelin-hallien ympäristössä löysimme vanhat varastorakennukset, joita kunnostettiin parhaillaan uuteen käyttöön. Todella idyllinen paikka! Istahdimme hetkeksi vain katselemaan.


Majoituimme Hotelli TIAan, lähelle Riian keskustaa. Tämä kolmen tähden hotelli oli perussiisti, vaikkakin hieman vaatimaton. Sängyt olivat aika kovat ja seinät paperia. Mutta kun rellestelijöitä tai kovaäänisiä naapureita ei ollut, saimme nukkua hyvin yömme. Miinuksena täytyy sanoa hotellin aamupala, joka tähän astisista hotellikokemuksista oli heikoin ja tasoonsa nähden vielä kallis. Oli siis hyvä ettei hotellihintaan kuulunut aamiainen, koska saimme valita aamiaispaikan itse tai ostaa kaupasta haluamamme eväät.  

Hotellikorttelia, huoneemme ja hotellin ravintolaa.








































Riika on matkailijalle helppo paikka. Keskustassa kaikki on kävelymatkan päässä ja julkisillakin on helppo matkustaa. Kadut ovat siistejä ja keskustan vanha kaupunki sekä puistot ovat näkemisen arvoisia. Niitä kierrellessä vietimmekin suurimman osan ajasta ja välillä tutustuimme muihin alueisiin kaupungista. Zeppelin-halleilla näkee hyvin paikallisten arkea.

Vanhan kaupungin talot ja arkkitehtuuri Riiassa yleensä vangitsivat katseen.
Osa rakennuksista oli uusittu upeaan loistoonsa, mutta osa oli parhaat päivänsä nähnyt.


Asiakaspalvelun taso oli suurimpia yllätyksiä. Vain muutamassa paikassa (lähinnä uudemmassa kahviossa) oston yhteydessä sai katsekontaktin, ehkä jopa hymyn, mutta muuten touhu oli totista ja tympeän oloista näin asiakaspalvelutyötä tehneen näkökulmasta. Katukuvassakaan hymy ei ollut ihmisillä herkässä, joten kovin helposti lähestyttävää kuvaa paikalliset eivät itsestään antaneet. Jurmalan juna-asemalla eräs saksalainen turisti, pienessä sievässä, kuittasi kassaneidille asiasta ja kehotti häntä hymyilemään :) Englannilla pärjää Riiassa ihan hyvin, vaikka paikalliset eivät välttämättä kieltä juurikaan hallitse. Venäjänkielen taidosta olisi ollut hyötyä senkin edestä.


Zeppelin-halleilla kävi kuhina kun paikalliset kävivät kauppaa. Myynnissä oli kaikkea mahdollista, ruokaa ja vaatteita pääasiassa. Ulkopuolella oli kojuja lisää, joten valinnanvaraa riitti.

Riian juna-aseman tuntumassa on Suomen lahja Euroopalle, Stockmann joka kuului myös sightseeing-kierroksen kohteisiin. 
Vieressä on Origon ostoskeskus, jossa on lähinnä edullisia vaatteita, kenkiä ja asusteita.


 Laima on Latvian Fazer ja sen putiikkeja ja kahvioita oli ripoteltuna ympäri Riikaa.
Mutta ei taida olla perinteisen sinisen voittanutta :)

Shoppailijoille paikkoja löytyy, mm. tämä monikerroksinen Galerija Centrs aivan vanhan kaupungin laidalla. 



Vanhassa kaupungissa on odotetusti paljon pikkuputiikkeja ja minä löysin sieltä aika pian lempparin, josta löytyi tuotteita laidasta laitaan, myös kierrätettyä. Täällä muuten aaltopahvikin taipui tyylikkääksi sisustuselementiksi valaisimissa! :)


Tuttuja tuotteita löytyi kaupasta, mm. kahvia ja Snellmaniakin synnyinseudultani. Kahvin hinta tosin oli aikamoinen!!























Onkohan silloin viipyminen lomailutarkoituksessa ollut riittäävä kun katukuvassa alkaa olla tuttuja kasvoja? Parin viimeisen päivän aikana nimittäin näimme muutamia, joiden kanssa olimme kulkeneet samalla kulkupelillä, syöneet samassa ravintolassa tai ehkä vain kulkeneet samoilla kaduilla :)

Matkailu avartaa ja niin teki myös tämä reissu. Oletkos sinä piipahtanut Riiassa?


lauantai 11. heinäkuuta 2015

RAPARPERISTA KAKUKSI



Työkaverin pihalta raparperia ja makeannälkä, siitä se ajatus sitten lähti! Nappasin ohjeen raparperikakkuun K-Ruoka.fi -sivulta, mutta kun vielä en ollut kesän mansikkaostoksia tehnyt, korvasin kermavaahdon ja marjat vaniljajäätelöllä, päälle vielä kuusenkerkkäsiirappia. Myös kardemumman vaihdoin vaniljasokeriin ja resepti toimi!



Sen verran hyvältä maistui tämä leipomus, että taidanpa vielä kokeilla tuota niiden mansikoidenkin kanssa, ei voi mennä pieleen! Mutta kardemumman makua en itse tähän versiooni kaivannut. 

Makoisaa lauantai-iltaa!


perjantai 10. heinäkuuta 2015

ENSITAPAAMINEN




Ajan myötä on saanut tutustua uusiin sukulaisiin. Eilen pääsimme tutustumaan mieheni siskon tyttäreen, joka syntyi parisen viikkoa sitten. Sitä ehtii jo aivan unohtaa, kuinka pienestä se ihmisen elämä alkaakaan! Itse olen täti neljälle lapsukaiselle ja heistä vanhin lähenee jo kovaa vauhtia teini-ikää! Aina se kuitenkin on yhtä mukavaa katsoa, kuinka pieni ihminen oppii uutta ja muuttuu. Kasvu on huimaa ja joka kerralla vastassa on hieman eri näköinen napero. 




Pieni nöpönenä, tummat pitkät hiukset ja tummat silmät olivat tällä pienellä neidillä, joka onnellisen enonsa sylissä nukkui tyytyväisenä. Uni maistuikin hyvin, vaikka ympärillä pyörittiin, siliteltiin ja ihailtiin uutta ihmisen alkua. 




Veimme mukanamme pehmoista pienokaiselle, luettavaa huumorilla höystettynä isälle ja äidille tämän kukkakimpun, josta kiittäminen on luottofloristia, Old'n Goldenin Jaanaa. Vapaat kädet annoin tälläkin kertaa ja kimppu oli parempi kuin osasin ajatella!

Meidän lomailu jatkuu ja luvassa on ainakin matka Baltian Rivieralle! 
Mukavaa viikonloppua!