perjantai 16. tammikuuta 2015

DESIGNVIIKOT PARTYLITEN TYYLIIN + ARVONTA!




Torstaina kotimme oli tupaten täynnä väkeä. Lähdin nimittäin yllytyshulluna emännöimään PartyLite-kutsuja. Innostuksen sain loppuvuodesta kun kävin naapurissa vastaavilla kutsuilla. Ja kyllä kannatti kutsut järjestää! Kaikkia ihanuuksia sai hypistellä ihan livenä kotioloissa ja mikäs sen mukavampaa kuin nauttia hyvästä seurasta kynttilän valossa. Siitäkin huolimatta, että lämpötila huushollissa nousikin aika hyvin illan aikana :)






PartyLiten kevään kuvasto on täynnä mielenkiintoisia uutuuksia, mm. uusia tuoksuja ja sisustussunnittleija Jonathan Adlerin suunnitelemaa mallistoa, mutta myös entuudestaan tuttuja tuotteita. Uudessa mallistossa näkyy luontoa ja kullan kimallusta. Omaan makuuni kulta ei ole koskaan ennen uponnut, mutta nyt täytyy sanoa, että nämä Syleily-somisteet tekivät vaikutuksen. 




PartyLiten mallistosta löytyy somisteita ja kynttilöitä moneen makuun. Uusien selkeiden linjojen lisäksi on valittavissa koristellumpaa tyyliä. Jokaiseen makuun siis varmasti jotakin. 






Monipuolisilla tuotteilla voi sekä kaunistaa kotia että raikastaa sitä hyvillä tuoksuilla. 
Olen ollut aina aika huono käyttämään tuoksuöljyjä tms. mutta nämä hetivalmiit tikut ovat näppäriä. 






Näiden Symmetria-somisteiden lisäksi meille kotiutuu parin viikon päästä myös Optinen Timantti ja Luovuus-somisteet. Lasia siis tällä kertaa, mutta monikäyttöistä ja ajatonta. 






Pientä purtavaa oli myös tarjolla. Reippaampi olisi väsännyt jotain itse ja niin minäkin suunnittelin, mutta nuo pakastealtaan valmiit mutakakut eivät ole vielä kertaakaan pettäneet. Siispä niillä mentiin.





Lisää kaikkea kaunista kotiin voit käydä katsomassa ja tilaamassa PartyLiten verkkokaupasta (klik).

PartyLiten konsultti, Mirva Ikola, laittoi minulle kuvia myös muista kevätkuvaston tuotteista.
Niistä voitte ihastella kuvia alla. 




Ja sitten vielä viimeisenä, mutta ensimmäisenä tämän blogin aikana....... 

ARVONTA!




Kutsuilla kävijät pääsivät näkemään arpajaisvoiton ihan livenä, mutta tämän voi saada omakseen kuka vain. Tarjolla on siis PartyLiten kaunis Aallokko-votiivisomiste. Arvontaan voit osallistua jättämällä kommentin tämän postauksen loppuun tai blogin Facebook-sivuilla. Yksi lisäarpa on mahdollista saada liittymällä blogin lukijaksi ja/tai tykkäämällä blogin fb-sivuista. Aikaa osallistua on maanantaihin klo 21 asti. Arvonta on päättynyt!

Onnea arvontaan ja mukavaa viikonloppua!


8 kommenttia:

  1. Ehdottomasti osalistun arvontaan. Ihania tuotteita!

    VastaaPoista
  2. Ihania ovat, ehdottomasti mukaan kivaan arvontaan =)!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia mukavasta illasta. Toki arvontaan osallistutaan! T:Sari R.

    VastaaPoista
  4. Kahdella arvalla mukana! :)

    voilooa@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Mukana yhdellä arvalla :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  6. mukana, myös fb:n kautta siis 2 arpaa
    marjo66@suomi24.fi

    VastaaPoista
  7. kaksi arpaa kiitos.

    terveys1(at)wippies.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Athena ja onneksi olkoon! Arpaonni osui kohdallesi, joten ilmoitapa minulle yhteystietosi niin palkinto lähtee matkaan :) Laitoinkin sinulle jo pari päivää sitten sähköpostia, onkohan tavoittanut?

      Poista

Kiitos kommentistasi!