maanantai 11. tammikuuta 2016

HYVÄT MUISTOT TALTEEN







































Sanotaan, että omaan onnellisuuteen voi vaikuttaa ja täyttämällä ajatukset hyvillä asioilla voi päivästä tehdä paremman. Asenne siis ratkaisee! Vaikka sillä ei kykene kaikkeen vaikuttamaan mitä elämässä tapahtuu eikä hyvä asenne ole aina helppo pitää, niin päätinpä silti tallettaa niitä isoja ja pienempiäkin muistoja talteen. 

Idean tähän hauskaan hyvien muistojen purnukkaan löysin Pinterestistä (mistäpä muualtakaan!). Siinä hyvät muistot siis kirjoitetaan paperille ja paperit talletetaan purkkiin. Seuraavan vuoden vaihtuessa niitä lueskellessa voi muistella kulunutta vuotta, ja muistamalla nimenomaan ne iloiset asiat. 



Vuoden alku onkin siis loistava ajankohta aloittaa muistojen talletus! Purkiksi valitsin jouluna saadun ihanan lasipurkin. Pienille paperilappusille kirjoitan muistot, rullaan lappusen pienelle rullalle ja pienellä teippipalalla rulla kiinni. Katsotaan paljonko näitä paperirullia kertyykään tämän vuoden aikana - toivottavasti paljon! 

Yksi lappunen täynnä hyvää tuli rullattua viime perjantaina kun vietimme mieheni kanssa 5-vuotishääpäivää, puuhääpäivää, ja samana päivänä allekirjoitin työsopimuksen uuteen työpaikkaan! Siinä on ilon aiheita kerrakseen! :) Päivän päätteeksi R yllätti minut kukkakimpulla, joka on Old'n Goldenin Jaanan käsialaa. 



Hyvillä ajatuksilla kohti uutta viikkoa ja myös uusia haasteita! 


2 kommenttia:

  1. Todella ihana idea! Voisi kyllä tuoda iloa ja hyvää mieltä paljonkin, kunhan vaan muistaisi kirjoitella ne kivat jutut ylös. Kaunis on muuten purkkikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :) Ja totta, nyt ne hyvät muistot pitäisi muistaa kirjoittaa purkkiin säilöön! Hyvin on ainakin alkanut ja jo muutama pikku paperilappu rullalla on jo purkissa.

      Ja purkki oli ihana jouluyllätys ystävältä ja nyt se sai vielä kivan käyttötarkoituksen sen jälkeen kun herkut sen sisältä popsittiin ensin pois ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!